Synti hallitsee
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/utroom06.htm
Rosenius sanoo suoraan, että Kristuksen valtakunta maan päällä on täynnä syntiä ja kärsimystä. Siksi ”sydämesi on alttiina synnin kiusauksille, monasti eksyt ja lankeat”. Mutta kristitty ”ei voi jäädä syntiin, niin kauan kuin ’Jumalan siemen’ pysyy hänessä.
Hän ei voi tehdä syntiä so. tahallisesti harjoittaa syntiä, jota Paavali sanoo ’synnissä elämiseksi’, vaan vaikkapa synti kaataisi hänet, hän lankeaa ikään kuin tuleen tai veteen, jossa hän ei voi elää, vaan hänen täytyy kiiruhtaa siitä ylös.”
Rosenius vakuuttaa: ”Miten sinun käyneekin taistelussa, onnistut sitten paremmin tahi huonommin synnin vastustamisessa, on armoliitto sittenkin Jumalan puolelta luja. Niin kauan kuin taistelet syntiä vastaan ja pukeudut Kristuksen vanhurskauteen on liittosi luja. Tähän perustuu armovaltakunta, jossa synnit anteeksi annetaan.”
Hän jatkaa: ”Miten huonosti näytätkin edistyvän, niin elät kuitenkin totisesti armossa, jos kuoletat synnin ja uskot Jumalan armoon. Ja niin kauan kuin sydämestäsi uskot armoon, olet sinä myös halukas kuolettamaan synnin ja seuraat uskollista Vapahtajaasi.”
Synnin vastustaminen
Synnin vastustaminen ja lihan kuolettaminen on katkeraa. Tuskan huuto usein nousee silloin sydämestä huutaessamme avuksi Herraa. ”Mutta, älä väsy! Sinä omistat suuren onnen. Vaelluksesi päättyy ikuiseen kunniaan. Tahtonet sen voittamiseksi jotain kärsiäkin.”
Rosenius korostaa samalla, että todellisessa pyhityskilvoituksessa uudelleen ja uudelleen kristitty huomaa kuinka oma ponnistelu on turhaa. Vain Kristuksesta löytyy pyhitys. Hän kirjoittaa:
”Silloin on oikea pyhitys alkanut sydämessäsi, kun kokemuksesta voit sanoa: ’Hartaasti olen etsinyt pyhitystä ja vanhurskautusta itsessäni, mutta kaikki ponnisteluni on ollut turhaa. Vanhurskauteni ja pyhitykseni olen löytänyt Herrassani Kristuksessa. Ahkeroitsin, taistelin, rukoilin ja tein hyviä päätöksiä, mutta tulin yhä onnettomammaksi, yhä enemmän synnin saastuttamaksi ja tuomituksi, kunnes rupesin epäilemään kaikkea omaa työtäni ja tunsin olevani hukassa.
Silloin teki Herra minut eläväksi. Ainoastaan hänen armossaan tunsin itseni autuaaksi. Mutta sitten eksyin jälleen entiseen luulotteluuni voimani ja kuntoni erinomaisuudesta. Ajattelen, että sittenkin minun tehtäväni oli pyhittää itseni. Ryhdyin taas entiseen ponnisteluun. Päätin uskoa niin ja niin, rukoilin, taistelin ja luulin itselläni olevan voimaa siihen. Silloin tulin uudelleen voimattomaksi ja kadotetuksi, en voinut uskoa, en rukoilla”.
En voi voittaa syntiä
”Kun täten uudelleen tulin masennetuksi, voimattomaksi ja kuolleeksi, tuli Herra evankeliuminsa kanssa ja vei minut taas varustukselle, josta olin luopunut, hänen armonsa turviin. Silloin sain uudelleen halun ja voiman siihen, mikä hyvää on.”
”Kun olet tämmöistä kokenut ja ainoastaan Kristuksessa löytänyt vanhurskautesi ja pyhityksesi, niin että tunnet joka hetki kaikessa olevasi riippuvainen hänestä, silloin totuudessa kuoletat vanhan ihmisesi.”
”Käärmeen siemen, itsekkyys ja kuviteltu voima on kuoletettava, eikä ainoastaan kerran, kääntymisen hetkellä, vaan päivittäin läpi elämämme.” ”Samoin kuin me ensikerralla lain kautta jouduimme häpeään, täytyy meidän edelleenkin alituisesti tulla nöyryytetyiksi heti kun omassa itsessämme tahdomme olla ja tehdä jotakin, jotta emme koskaan etsisi lohdutustamme ja tyydytystämme itsessämme tahi jossain meissä olevassa, vaan ainoastaan Herrassa Kristuksessa.”
Päätössanat
Jotta emme jäisi kurjuuteemme, orjuuden ja voimattomuuden tilaan, niin uutta ihmistä, hengen mieltä, joka on elämä ja rauha, on alituisesti ravittava ja ylläpidettävä evankeliumin kautta. Silloin saamme rauhallisen omantunnon ja voimme iloita Jumalan armosta. Tällä tavalla syntyy totinen ja elävä Hengen pyhitys, joka ei ole omatekoinen, kuollut, pintapuolinen.
Ovatko hyvät teot sitten pahasta?
Risto Santala
http://www.kirjasilta.net/artikkelit/santala/vanhurs.html
Kristuksen teko painaa vaa'assa enemmän kuin inhimilliset säädökset tai mikään oma suorituksemme. "Joka ei töitä tee vaan uskoo" ei viittaa hyviin tekoihin eikä se anna lupaa laiskuuteen. Viimeisissä kirjeissään Paavali joutui korjaamaan seurakuntaan ujuttautuneen väärän armokäsityksen.
Kristuksen lunastusteko on ainoa pohja pelastumisellemme. Mutta olisiko niin, että hänen rakkautensa ei johdakaan meitä "rakkauden kautta vaikuttavaan uskoon". Äiti Teresa sanoi aikanaan, että "rakkaus on toimintaa". Oikea vanhurskauttamisoppi johtaa myös arkielämän kilvoitukseen.
http://www.kirjasilta.net/artikkelit/santala/laki.html
...Mutta ihminen ei saa voimaa tee- ja älä tee -asenteista.
Jeesus lunasti lain alaiset, että pääsisimme lapsen asemaan. Emme ole enää lain orjia. Jos perustamme uskomme "lain tekoihin" ja omaan hyvyyteemme, emme kestä Jumalan edessä, sillä hän vaatii yhä täydellisyyttä. Luther sanookin eräässä yhteydessä, että "joka ei ole köyhä, kurja, sairas, syntinen ja tyhmä, ei voi tulla Herran Kristuksen seuraan". Lain vaatimukset riisuvat meidät, että meille kelpaisi Jumalan rakkaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti