ISBN: 951-655-412-1
Karas-Sana, Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä 1989
[s.31-71 ]
Ihminen ei perisyntisyytensä vuoksi voi välttyä armon esteiltä. Kristillisen uskon kilvoittelu on syvimmiltään armon alle nöyrtymistä. Se on sen tunnustamista, että Jumala on tehnyt sovituksen meidän puolestamme.
Ydinongelma on väärä suhtautuminen. Mitä Jumala on tehnyt minulle kääntyy muotoon, mitä minä teen Jumalalle.
Ihmisen perusongelmat: kykenemättömyys katsoa omaa syyllisyyttä, syyllisyyden siirto itsensä ulkopuolelle, oman pahuuden peittäminen (esim. valehtelu tai hyvittäminen.)
Omavanhurskaus: teot, asenteet ja kokemukset meidän ansiona. Lainalaisuus: joku laki tai teko tai tekemättä jättäminen ratkaisee saammeko armon. Lakihenkisyys: opetusta, joka ajaa lainalaiseen tilaan.
ARMON ESTEET. OMAVANHURSKAUS.
Itsessään tärkeät ja hyvät asiat voivat muodostua omavanhurskaudeksi ja armon esteeksi. Ihminen pyrkii perusongelmiensa takia sijoittamaan armon alle pääsyksi tai siellä pysymyiseksi ehtoja. Ehdot voivat olla konkreettisia tekoja tai tunnetiloja. Aina kyse on omavanhurskaudesta.
* Armon ulottuville tuleminen
- Kirkossa käynti
- Raamatun luku
- Rukoileminen
- Ehtoollinen
- Kaste
- Rippi, syntien tunnustaminen
- Muut rituaalit
> Armoon valmistautuminen
- Syyllisyyden tunteen etsiminen, ennen kuin kelpaa Jumalalle
- Vain todella katuva saa armon
- Uskon ratkaisun korostaminen (Olen pelastunut KOSKA olen tehnyt ratkaisun)
- Tunnusta syntisi! (Emme tule syntisinä Jeesuksen luo. Ensin tunnustus, sitten ristille...)
* Armon säilyttäminen
- Meidän on tehtävä jotakin, että säilymme armon alla.
- Armo kyllä pelastaa, mutta... (Mitä mutta???)
> Tunteet ja rituaalit
- Liikutuksen, syyllisyyden, armon tunne kertoo pelastuksen tilan.
- Rukous, ylistys
- Pyhäpäivät ja juhlat
- Nöyryys (Itse asiassa nöyristely)
Armon ja lain ristiriitaan jääminen
Ihminen ei koskaan tule käsittämään armona ja lain välistä jännitettä täysin, koska hänen perisyntisyytensä pitää yllä projisointia, syyttelyä ja peittelyä.
Kristittynä kasvaminen syvimmässä merkityksessään on armossa kasvamista. Tarvitsemme jatkuvasti sanomaa Jumalan pyhyydestä, jonka edessä emme voi kelvata millään omilla ansioillamme. Sellaisessa valossa meille jää vain ristiinnaulittu. Silloin ei tee mieli lisätä ristintyöhön mitään.
Categories: Kirjareferaatit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti